Koruja, sieniä ja pannunalusia
Kun kädet ovat tottuneet tekemiseen ja kun aikaakin on, niin löytyi tekemisen palo.
Tässä muutamia tuotteita, joita palo on saanut aikaan.

Sienet on poimittu Pusulasta tänä vuonna ja kuivattu. Ne myydään 20 g paketeissa.
Tatit 7 euroa, kanttarellit 5 euroa ja suppilovahverot 4 euroa/pussi.
Pannunaluiset/-laput on tehty paksusta kierrätetystä puuvillasta. Ainoastaan mustat ovat ohuemmasta langasta tehtyjä. Muut värit punainen, farkkusininen, vaalean vihreä, harmaa tai petroolin sininen.
Pannulaput 6 euroa kappale ja kaksi kappaletta 10 euroa.
Korut ovat epoksia ja sisältävät lehtikultaa. Kaulakorujen säädettävän nahkanauhan pituus on noin 60 cm.
Kaulakorun hinta on 30 euroa ja korvakorut 10 euroa pari. Setille hintaa tulee 35 euroa.
Voit tehdä tilauksen alla olevan sähköisen lomakkeen kautta. Tuotteet on noudettavissa Nummelasta sopimuksen mukaan. Mikäli tuote lähetetään, hintaan lisätään postimaksu.
Lisätietoja Päivi Nikander, paivi.nikander@hotmail.fi

